Päivityksiä Breedo®-sovelluksessa
Kehitämme sovelluksen mobiili- ja verkkoversioita aktiivisesti, jotta voisimme vastata käyttäjiemme koira-arjen tarpeisiin vieläkin paremmin.
Julkaisimme alkuvuodesta kovasti toivomanne notifikaatio-ominaisuuden, jolla erilaisten muistutusten tilaaminen esimerkiksi tärkeistä toimenpiteistä, kuten esimerkiksi punkkihäädöistä, käy kätevästi. Voit myös asettaa muistutuksia muustakin tärkeästä – näin esimerkiksi ilmoittautumisten deadlinet, eläinlääkäriajat tai vaikkapa treenipaikan buukkaukset eivät enää pääse unohtumaan!
Vuoden 2024 aikana olemme päivittäneet Breedo®:a aktiivisesti, ja nyt:
- Kaikkia Breedo®:on ladattuja kuvia pystyy zoomaamaan
- Profiilikuvaa koiralle asetettaessa hahmotusapuna on ympyränmallinen peite suorakulmion sijaan
- Koirat asettuvat koiraluetteloon aakkosjärjestykseen
- Sovelluksen käyttökielen valitsemiseksi (FI, EN, SE, DE, EE) löytyy kielivalikko
- Koiran siirtotoimintoa (esim. kasvattajalta pennunostajalle) on paranneltu huomattavasti
Kaikki edellä mainitut päivitykset ovat lähteneet liikkeelle teidän – Breedo®:a ahkerasti käyttävien – toiveista! Suuri kiitos kehitysehdotuksia ja toiveita lähettäneille – avullanne meistä ja Breedo®:sta tulee koko ajan parempia!
Seuraavia, koodariemme työpöydällä olevia päivityksiä ovat mm.:
- Breedo®:n koira- tai kennelkorttiin vievän linkin asettamismahdollisuus (esim. omille verkkosivuille tai someen). Näin Breedo®-sovellusta käyttämätönkin voi katsoa koirasi/kennelisi Breedo®-korttia
- Linkin lisäämismahdollisuus koiran tietoihin koira- tai kennelkohtaisessa kortissa. Linkillä voi ohjata esim. koiran/kennelin näkymiin muualla verkossa
- Koko pentueen painojen katsominen yhdessä graafissa vertailua helpottamaan
Työpöydältämme löytyy muitakin kehitystöitä – niistä kerromme lisää myöhemmin!
Voit lähettää meille palautetta, kehitysehdotuksia ja ideoita yhteydenottolomakkeella tai sähköpostitse info@breedo.fi