Meistä

Breedo® syntyi käytännön tarpeesta sekä rakkaudesta eläimiin

Breedo® sai alkunsa koirankasvattaja Mari Pirkkalan halusta helpottaa kasvatustoimintaan ja koirien omistamiseen liittyvää tiedonhallintaa ja ajankäyttöä. Kuopion kupeessa Iisvedellä asuva ja Rautalammilla ratsastuslukion rehtorina ja opinto-ohjaajana toimiva Pirkkala tuntee ja tietää koira-arkeen ja kenneltoimintaan liittyvät haasteet, sillä 27 vuotta sitten alkanutta pienimuotoista kasvatustyötä on aina tehty perheen ja päivätyön ehdoilla.

Kasvatukseen kuuluu valtava määrä tietoa ja erilaisia dokumentteja, joista vastuullinen kasvattaja huolehtii tarkoin. Näin tein itsekin, mutta tuskailin samalla muistamattomuuttani ja tiedonhallinnan kankeutta – kun tietoa olisi tarvinnut, oli se usein jossain toisaalla kansiossa tai muistiossa. Muistiinpanojeni kaipaamisen sijaan olisin halunnut pystyä keskittymään paremmin itse harrastukseen ja tärkeissä verkostoissa mukana pysymiseen, kertoo Pirkkala, jonka Kennel Nugadogin mittelspitzejä ja hovawartteja on maailmalla jo useita pentueita.

Koirien hyvinvointi ja vastuullinen kasvatustapa sydämenasioita

Eläimet, erityisesti koirat, ovat kuuluneet Pirkkalan elämään lapsuudesta saakka. Rakkaasta harrastuksesta tuli omankin perheen juttu, ja niinpä myös lapset Jesse, Tiia, ja Riku ovat hekin saaneet varttua koirien parissa. Kasvatustyön ohella Pirkkala nauttii perheen mitteleiden ja hovawartin – Kitin, Ruun ja Bessin – kanssa matkailusta, lenkkeilystä, tokosta ja näyttelyissä käymisestä. Kitin suosikki on lisäksi suppailu kotijärvellä, joten koirien kanssa riittää monenlaista puuhattavaa!

Pirkkalalle tärkein omaa kasvatustyötä ohjaava ajatus on alusta saakka ollut kasvattaa terveitä, hyväluonteisia ja rodunomaisia koiria, joiden kanssa perheiden on huoleton ja mukava elellä. Vaikka kasvateille on titteleissä mitattuna karttunut menestystäkin aina kansainvälisiä kilpailuja myöten, on koirien hyvinvointi ja vastuullinen kasvatustapa ollut kaikkein tärkeintä ja sydämenasia.

– Haaveilen siitä, että kasvattini toisivat terveyttä ja hyviä luonneominaisuuksia jalostuslinjoihin ja että onnistuisin näin jättämään jäljen rakastamiini rotuihin. Eläinten hyvinvointi on aina ykkösprioriteettini. Lisäksi huomioin vastuullisuusnäkökulmat tarkoin; esimerkiksi pentueita kasvatan vain sen verran, että voin mahdollisimman hyvin tukea harkiten valikoituja koteja uudessa ja usein jännittävässäkin elämänvaiheessa, avaa kasvatustyötä rakkaudella tekevä Pirkkala.

Kiinnostus ja mielenkiinto sovellusta kohtaan on ylittänyt kaikki odotukset

Breedo®-sovellus on herättänyt valtavasti kiinnostusta jo ennen kesäkuussa 2023 tapahtunutta julkaisua, jonka lisäksi Pirkkalan sydäntä lämmittää eritoten alalla vastuullisiksi tiedettyjen toimijoiden ja kasvattajien sovellusta kohtaan osoittama mielenkiinto. Suosio on oikeastaan ylittänyt kaikki odotukset.

– Muutama on jopa tullut kertomaan, kuinka on itsekin ehtinyt suunnittelemaan Breedo®:n kaltaisen sovelluksen kehittämistä, mutta esimerkiksi resurssien puute on lopulta jarruttanut. Minä, kaikenlaista harmoniaa elämässäni rakastava ja tavoitteleva ihminen, en kuitenkaan voinut olla tähän suuria panostuksia vaativaan projektiin tarttumatta, joten näin hullua on eläinrakkaus, nauraa Pirkkala.

Mukavia hetkiä sovellukseen parissa!

PS. Mari toivottaa sovelluksen kehitystyöhön mukaan kaikki koiraystävät ja koko koirayhteisön. Kehitetään Breedo®:sta yhdessä sovellus, jollaisen kaikki koiria rakastavat tarvitsevat.