Tassutiedot tallessa
Tiedätkö, mitä kaikkea huomioitavaa koiran hankkimiseen, omistamiseen ja kasvattamiseen liittyy? Entä millaisia papereita ja tiedostoja on hyvä tallettaa, tai miten näiden tärkeiden dokumenttien säilytys olisi kätevintä järjestää, jotta niiden tiedot olisivat aina kätesi ulottuvilla?
Koiraharrastuksen avuksi ja kasvatustyön tueksi kehitetty Breedo® muistaa ja tallettaa kaiken tärkeän puolestasi! Lisäksi sovellus seuraa koiriesi kehitystä ja muistuttaa sinua muun muassa tärkeistä toimenpiteistä ja päivämääristä.
Koiranpentua ostaessasi on tärkeää varmistaa, että saat kaikki tarvittavat dokumentit. Tässä ovat keskeiset asiakirjat, jotka tulisi pyytää:
- Rekisterikirja: Jos ostat puhdasrotuista koiraa, tulee sinun saada kaupan yhteydessä sen rekisterikirja. Rekisteröinti todistaa, että pentu on tunnistusmerkitty ja puhdasrotuinen, eikä kasvattajalla ole rekisteröintiä estäviä rikkomuksia. Jos haluaisit säästää rahaa, etkä koe tarvitsevasi rekisterikirjaa muista, että syyt puhdasrotuisena mainostetun pennun rekisteröimättömyyteen voivat olla hyvinkin kyseenalaiset. Rekisteröinti maksaa kasvattajalle kuitenkin vain muutaman kympin, niin se on tuskin syy rekisteröimättömyyteen. Pentue ei ehkä täytä joiltain osin rekisteröintiin vaadittavia vaatimuksia esim. terveydeltään tai kasvattajan toiminta ei täytä rekisteröinnin ehtoja.
- Kauppakirja: Tämä asiakirja määrittelee kaupan ehdot, kuten maksutavat, takuut ja myyjän vastuut. Se suojaa sekä ostajaa että myyjää. Kauppakirjan voi tehdä monella tapaa, mutta me suosittelemme Kennelliiton sopimusta koiran kaupasta. Sitä voi käyttää soveltavin osin myös monirotuisen koiran kaupassa.
- Terveystodistukset: Pyydä tietoa pennun vanhempien terveydestä ja todistus pennun eläinlääkäri tarkastuksesta.
- Rokotustodistus: Jos pentu on rokotettu kasvattajan toimesta, pyydä saada asiasta todistus. Rokotustodistus on tärkeä terveyden ja tulevien rokotusten seurannan kannalta.
- Mikrosirutodistus, mikäli koira ei ole rekisteröity. Usein pennun mukana saa myös ylimääräiseksi jääneet, mikrosirunumeroa esittävät tarrat. Nämä kannattaa tallettaa, sillä niitä voidaan käyttää esim. koiran passissa.
- Todiste Ruokavirastoon rekisteröinnistä: Ote Ruokaviraston sivulta: “Koiraa hankkivan on hyvä varmistaa, että myyjä on ilmoittanut pennun rekisteriin. Myyjältä voi pyytää esimerkiksi kuvakaappauksen koiran tietojen yhteenvedosta koirarekisteristä. Koirarekisterin asiakaspalvelusta on myös mahdollista kysyä, onko tietty mikrosirutunnus ilmoitettu rekisteriin vai ei.
Kun olet ostamassa koiraa, tai se on muuten siirtymässä hallintaasi, sinun pitää saada koiran vanhalta haltijalta joko sähköisessä asioinnissa käytettävä koodi (ns. vaihtovarmenne) tai teidän tulee täyttää yhdessä koiran haltijuuden muutoslomake.
Mikäli koiran vanha haltija aloittaa haltijanvaihdoksen sähköisen asiointipalvelun kautta, hän saa sovelluksesta koirakohtaisen vaihtovarmenteen, jolla uusi haltija voi rekisteröidä koiran itselleen. Jos vanha haltija ei käytä sähköistä asiointia, uusi ja vanha haltija täyttävät kaupanteon yhteydessä yhdessä haltijanvaihdoslomakkeen ja lähettävät sen koirarekisterin asiakaspalveluun. - Tieto loishäädöistä: Tietoa pennulle annetuista loishäädöistä. Käytettyjen tuotteiden nimet, annostelut ja antopäivät on hyvä saada tietona pennun mukana.
- Muuta: Jos kasvattaja on tehnyt pentujen sosiaalistamista tai teettänyt esimerkiksi käyttäytymistestejä, voit saada raportin, joka auttaa sinua ymmärtämään pentusi luonteenpiirteitä. Lisäksi eri roduissa saattaa olla sellaisia pennuista seurattavia asioita, joista ostajan on hyvä saada muistiinpanoja tai todistuksia mukaansa. Ota tällaisista selvää jo ennen pennun hankintaa.
Huom! Myös rescuekoirilla on paljon erilaisia dokumentteja, joiden talletuksessa on hvyä olla tarkkana. Ota näistä etukäteen selvää, jotta osaat kysyä kaikki tarvittavat asiakirjat koirastasi.
Kuinka Breedo® auttaa asiassa?
Saat kaikki edellämainitut asiakirjat talletettua Breedoon joko kuvina, kuvakaappauksina tai PDF-asiakirjoina. Katso tästä video asiakirjojen tallennuksesta Breedoon. (lisätään linkki, kun videot valmiina)
Jos saat ohjeita tai muita tärkeitä tiedonantoja tekstinä esim. viestein / sähköpostein, voit kopioida nekin kätevästi Breedosi® muistioihin.
Jos kasvattaja käyttää Breedoa®, hän saa tilattua sovelluksen maksutta pentueidensa uusille kodeille vähintään kolmeksi kuukaudeksi. Breedon® tiedosiirtotoiminnolla kasvattaja saa siirrettyä pentuun liittyvää tietoa (esim. rokotukset, madotukset, punkkihäädöt, luovutusmuistiinpanot) uudelle omistajalle hyvin näppärästi. Katso video asiakirjojen viennistä koiralle tästä.
- Rokotustodistukset: Kaikki koiran saamat rokotukset tulisi olla dokumentoituna. Tämä on tärkeää myös matkustamista ja koiran hoitoa varten.
- Terveystarkastustodistukset: Kaikki eläinlääkärin tekemät tarkastukset, mukaan lukien eläinlääkärikäynnit ja terveystarkastukset, tulisi kirjata. Tämä auttaa seuraamaan koirasi terveyshistoriaa. Kirjausten tallennukset helpottavat myös tilanteessa, jossa joudut menemään uudelle eläinlääkärille, jolla ei ole kirjauksia koirasi aiemmista käynneistä. Säästät rahaa ja koirasi saa parempaa hoitoa, kun aiemmat tutkimukset ja toimenpiteet havaintoineen ovat eläinlääkärin käytettävissä.
- Rekisteröintiasiakirjat: Jos koirasi on rekisteröity puhdasrotuinen, säilytä sen rekisterikirja.
- Ruokintasuunnitelmat: Kirjaa muistiin, mitä koirasi syö, mukaan lukien ruokavalio, erityisruokavaliot ja mahdolliset allergiat sekä mahdolliset ravitsemusneuvojan ohjeet. Tämä auttaa seuraamaan koiran ravitsemusta.
- Liikunta- ja aktiviteettisuunnitelmat: Voit tallettaa tietoja koiran päivittäisestä liikunnasta ja aktiviteeteista. Tämä auttaa sinua varmistamaan, että koira saa riittävästi liikuntaa ja virikkeitä.
- Lääkärin määräämät lääkkeet ja hoidot: Kaikki lääkitykset, annostukset ja hoitosuunnitelmat tulisi kirjata ja tallettaa. Tämä on erityisen tärkeää, jos koirasi tarvitsee pitkäaikaista hoitoa.
- Koulutuspäiväkirjat: Jos olet osallistunut koulutukseen tai -kursseille, pidä kirjaa saamistasi ohjeista sekä koirasi edistymisestä ja tavoitteista. Tämä voi auttaa ongelmatilanteissa.
- Vakuutusasiakirjat: Säilytä kaikki koiran vakuutusasiakirjat korvauspäätöksineen ja vahinkonumeroineen.
Kuinka Breedo® auttaa asiassa?
Saat kaikki edellämainitut asiakirjat talletettua Breedoon joko kuvina, kuvakaappauksina tai PDF-asiakirjoina. Katso tästä video asiakirjojen tallennuksesta Breedoon. (lisätään linkki, kun videot valmiina)
Jos saat ohjeita tai muita tärkeitä tiedonantoja tekstinä esim. viestein / sähköpostein, voit kopioida nekin kätevästi Breedosi® muistioihin.
Myös videomateriaalin hyödyntäminen Breedon® kautta onnistuu. Voit linkittää haluamasi treeni- tai opetusvideot oman sovelluksesi muistiinpanoihin / muistioihin digitaalisen kuvamateriaalisi tallennuspalvelusta, esim. Googlekuvista. Kirjoitat vain tekstiä ja linkkaat videon haluamaasi kohtaan.
Monilla meistä nämä tärkeät dokumentit löytyvät kansioista, kenkälaatikoista, jääkaapin ovista, työpöydän laatikoista tai jopa paperipusseista ja koirien treenirepuista. Onhan se tuttu tilanne, kun eläinlääkärin lausuntoa etsitään hiki hatussa väärästä paikasta tai unohdetaan sen sijainti kokonaan. Mutta mitä jos talo palaa, tiloista löytyy hometta, kahvikuppi kaatuu mappiin tai koira päättääkin pureskella paperit? Siinä vaiheessa toivoisi, että olisi vienyt nämä tärkeät asiakirjat palveluun, joka pitää ne sellaisessa tallessa, että niihin pääsee käsiksi monella laitteella.
Kuinka Breedo® auttaa sinua?
Breedo® voi auttaa tässä asiassa tarjoamalla digitaalisen alustan, jossa kaikki koirasi tärkeät asiakirjat, kuten ostoon liittyvät asiakirjat, erilaiset päiväkirjat, eläinlääkärin lausunnot, hierojan raportit tai ravintoneuvojan suositukset, voidaan tallentaa turvallisesti sähköisessä muodossa. Sen sijaan, että nämä dokumentit olisivat hajallaan kansioissa, laatikoissa tai jopa katoaisivat kokonaan, Breedo® pitää kaiken yhdessä paikassa – aina helposti saatavilla.
Breedo®-sovelluksen avulla voit ladata ja tallentaa kaikki asiakirjat koirasi profiiliin. Näin ne ovat suojassa vaikkapa paperien tuhoutumisen tai katoamisen varalta. Lisäksi löydät ne nopeasti missä tahansa ja milloin tahansa, olit sitten eläinlääkärissä, näyttelyissä tai reissussa. Tarvitset vain laitteen, kuten puhelin, tabletti tai tietokone ja internetyhteyden. Tämä ei vain helpota arkea, vaan varmistaa myös, että koirasi tärkeät terveys- ja hyvinvointitiedot ovat aina turvassa ja helposti kätesi ulottuvilla hyvin edullisella kuukausihinnalla.
- Ruokavalio ja juominen: Tarkkaile koirasi ruokavalion sopivuutta. On tärkeää, että koirasi saa tasapainoista ravintoa, joka sopii sen ikään, kokoon ja aktiivisuustasoon. Myös juomisen määrää on hyvä pitää silmällä. Jos se äkisti lisääntyy, se voi olla oire jostain, joka pitää tutkia eläinlääkärillä.
- Paino: Ylipaino voi johtaa moniin terveysongelmiin, joten painon seuranta on tärkeää. Myös koiran laihtuminen ilman selittävää syytä on hyvä havaita jo ennen, kuin sen näkee silmällä. Säännölliset punnitukset voivat auttaa huomaamaan muutoksia ajoissa.
- Liikunta: Koirasi tarvitsee riittävästi liikuntaa. Seuraa, kuinka paljon ja millaista liikuntaa koirasi saa päivittäin.
- Käyttäytyminen: Huomaa muutokset koirasi käytöksessä. Muutoksia käytöksessä voivat olla esimerkiksi aggressiivisuus, vetäytyminen, ylivilkkaus, jatkuva nuoleminen tai pelko. Nämä ja monet muut muutokset voivat olla merkkejä terveysongelmista tai stressistä.
- Ihon ja turkin kunto: Tarkista säännöllisesti koirasi iho ja turkki. Kutina, punoitus tai voimistunut karvanlähtö voivat viitata allergioihin tai ihosairauksiin.
- Hampaiden ja suun terveys: Tarkista koirasi hampaat säännöllisesti. Huono suuhygienia voi johtaa vakaviin terveysongelmiin.
- Rokotukset ja madotukset: Varmista, että koirasi rokotukset ovat ajan tasalla ja että se on säännöllisesti madotettu tai kakkanäyte tutkitettu eläinlääkärillä.
- Virtsan ja ulosteen tarkkailu: Seuraa koirasi virtsaamista ja ulostamista. Poikkeavuudet, kuten veren esiintyminen tai muutokset ulosteen koostumuksessa, voivat olla merkkejä terveyspulmista.
Kuinka Breedo® auttaa sinua?
Breedoon® saat muotoiltua oman muistion tai päiväkirjan asiasta kuin asiasta. Sovelluksen monipuolinen kirjoitustyökalu antaa mahdollisuuden tekstien muotoilun ja kaikkien puhelimesi emojien käytön lisäksi myös linkkien lisäämiseen. Näin saat koottua kaiken tärkeän samaan muistioon aina omista kirjauksistasi Internetlähteisiin ja videotallenteisiin.
Me tiedämme. Breedo® -sovellus koiranelämään huomioi tämänkin asian. Saat siihen talletettua kätevästi kaikki koiraharrastukseesi tai kasvatustyöhösi liittyvät kuitit niin, että ne löytyvät jatkossakin.
Löydät osto-, myynti- ja takuukuitit helposti kuukausienkin päästä, sillä voit merkitä jokaisen kulun koiralle, koirille tai pentueelle. Vastaavasti nimellä tai pentueella etsimällä löytyvät myös kuitit talouden tapahtumista. Katso video Breedon® talous-ominaisuudesta täältä.
Koiraharrastus ja -kasvatustyö tuo mukanaan paljon muistettavia asioita. Joskus niitä on niin paljon, tai niihin sisältyy niin tarkkoja aikoja, että ilman muistutusta on vaikea selviytyä kunnialla. Koiraharrastaja voi tarvita muistuttajaa esimerkiksi:
- kokeeseen tai kilpailuun ilmoittautumisesta erityisesti silloin, kun paikkoja on vähän ja mukaan pääsee vain muutama ensimmäinen ilmoittautuja
- halpaan ajankohtaan ilmoittautumisesta esim. näyttelyihin, joissa ilmoittautumismaksujen suuruus nousee portaittain
- eläinlääkärin varaamisesta, sillä monessa paikassa aikoja voi varata vain tiettyyn aikaan päivästä
- matkustukseen liittyvistä ennakkotoimista, kuten maahantuloilmoituksesta, matolääkkeen hausta / – antamisesta, erityisten rokotusten hankkimisesta tai vaikka punkkihäädön ostosta / – laitosta
- koiraseurojen jäsenmaksuista
- treenipaikan varaamisajankohdasta erityisesti, kun paikkoja on vähän
- rokotusohjelman mukaisten rokotuskäyntien varaamisesta
- seurattavista asioista, kuten “punnituspäivä” tai “kirjaa havainnot vatsan toiminnasta kuluneelta viikolta”
- hierojan, fysioterapeutin tai ravintoneuvojan tapaamisista sekä ajanvarauksista
- lääkkeen antamisesta koiralle
- koirakaverien tai kasvattien syntymäpäivistä
- treeniohjelman mukaisista harjoitteista
Kuinka Breedo® auttaa sinua?
Saat asetettua omaan Breedoosi® hyvin näppärästi muistutukset sinulle tärkeistä asioista. Voit joko kirjoittaa niitä itse valitsemistasi aiheista tai asettaa sovellus muistuttamaan toimenpiteistä, kuten rokotuksista, madotuksista tai punkkihäädöistä. Katso video muistutusten asettamisesta Breedoon® täältä.
Voit käyttää Breedo®-sovellusta valitsemalla kolmesta lisenssivaihtoehdosta. Valittavanasi on maksuton Breedo®-ilmaislisenssi (edellyttää rekisteröitymistä), Breedo®-omistajalisenssi (4,90 €/kk) ja Breedo®-kasvattajalisenssi (14,90 €/kk).
Breedo®-omistajalisenssin ja Breedo®-kasvattajalisenssin hankit edullisimmin vuodeksi sitoutumalla; omistajan vuosilisenssin hinta 49,90 € (4,20 €/kk) ja kasvattajan vuosilisenssin 139,90 € (11,70 €/kk).
Voit muokata Breedo®-lisenssiäsi aina tilanteesi ja tarpeesi mukaan. Jos esimerkiksi olet laittamassa kasvatustyötä pidemmälle tauolle, voit vaihtaa lisenssisi edellisempaan Breedo®-omistajalisenssiin tai maksuttomaan Breedo®-ilmaislisenssiin ja palata takaisin kasvattajaversioon jatkaessasi taas kasvatustyötä.
Säilytämme kirjaamiasi tietoja aina 2 vuotta viimeisimmästä kirjauksesta. Jos palaat takaisin tuon ajan sisällä, löytyvät tallettamasi tiedot tutusta paikasta.

Breedo® on suomalaisesta, laadukkaasta koirankasvatustyöstä inspiroitunut sovellus (Android/iOS), joka selkeyttää tiedonhallintaa ja helpottaa kasvattajien ja koiranomistajien arkea.